Kansainvälisen kaupan ja ulospäinsuuntautuneisuuden yhteys valtioiden menestykseen, osa 1

Tarkastelen muutamassa blogikirjoituksessa valtioiden harjoittaman kansainvälisen kaupan ja yleensäkin ulospäinsuuntautuneisuuden yhteyttä valtioiden menestykseen. Menestyksellä tarkoitan valtion kansalaisten hyvinvointia ja sen kehitystä. Koska hyvinvoinnin arviointi on hankalaa, joudutaan yleisesti tyytymään henkeä kohden laskettuun bruttokansantuotteeseen. Viime aikoina globalisaatiosta ja sen vaikutuksista kansalaisten hyvinvointiin on keskusteltu paljon. Välillä keskustelu on mennyt hyvinkin kiivaaksi ja monet merkittävät poliittiset päättäjät useissa eri länsimaissa ovat asettuneet vastustamaan kansainvälistä kauppaa sekä ihmisten vapaata liikkumista maiden välillä. Näkyvimmät esimerkit globalisaation vastustajista ovat Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Ranskan presidentiksi pyrkivä Marine Le Pen. 
 

Globalisaation vaiheet kautta historian

Kansainvälisen kaupan ja yleisemminkin globalisaation määrä on vaihdellut eri aikoina. Yleisenä trendinä globalisaation määrä on kasvanut sitä mukaan, kun teknologinen kehitys on mahdollistanut tehokkaamman ihmisten, ajatusten ja tavaroiden siirtämisen maiden välillä. Kuitenkin tämän yleisen trendin ympärillä on ollut paljon vaihtelua. Välillä globalisaatiota on ollut paljon vähemmän kuin mihin teknologian taso olisi antanut mahdollisuuksia. Esimerkiksi hallitsijat ovat toisinaan määränneet, että rajat täytyy pitää kiinni ja kanssakäymistä muiden kansojen kanssa tulee vähentää. 
 

Globalisaatiolla voidaan nähdä taloushistorian kannalta esimerkiksi seuraavat vaiheet. Näistä ensimmäinen on eurooppalaisen maailmantalouden synty ja laajentuminen 1400-luvulta lähtien. Varsinainen ensimmäinen globalisaatiokausi alkoi 1800-luvun puolivälistä ja kesti ensimmäiseen maailmansotaan saakka. 1970-luvulta 2010-luvun alkuun ulottuvaa aikaa voidaan kuvata megaluokan globalisaatioksi. Aivan viime aikoina useat taloustieteilijät ovat ilmoittaneet, että kaikkein kiihkein globalisaation aikakausi olisi nyt päättymässä. Erilaiset protektionismia kannattavat poliittiset päättäjät voivat vähentää kansainvälistä kauppaa tai ainakin hidastaa sen kasvua.

Kansainvälisyys antiikin ajoilta noin vuoteen 1500 saakka

Kansainvälinen kauppa tuli ensimmäisen kerran mahdolliseksi yli laajemman alueen noin 3000 vuotta sitten, jolloin oli muodostunut yhtenäinen sivilisaatiovyöhyke Euroopasta Aasiaan. Ajanjakso noin 600 eaa - 500 jaa on kansainvälisen kaupan kehittymisen aikaa. Ilman kehittynyttä kaupankäyntiä eri alueiden kesken ei Rooman valtakunta olisi voinut kasvaa niin mahtavaksi imperiumiksi, kuin mitä se oli loistonsa aikoina. Rooman valtakunnan hajottua ja muidenkin Euraasian klassisten sivilisaatioiden kriisin aikoina kansainvälinen kauppa väheni taas hetkellisesti. Kuitenkin taas jo noin vuonna 1000 käytiin merkittävää kansainvälistä kauppaa. Esimerkiksi läntisestä Euroopasta vietiin miekkoja ja orjia islamilaiseen maailmaan. Itä-Aasiasta puolestaan vietiin silkkiä ja posliinia islamilaiseen maailmaan. 

Erityisesti Kiina hallitsi kansainvälistä kauppaa vuoden 1000 paikkeilla ja hallinta säilyi 1400-luvun lopulle saakka. Muutenkin Kiina oli tuolloin selvästi maailman globaalein valtio. Kiinan aarrelaivastot hallitsivat meriä vielä 1400-luvulla. Kiina oli tuolloin teknisesti paljon edellä takapajuista Eurooppaa. Tällä mahtavalla valtiolla oli kaikki edellytykset säilyttää merien herruus ja jatkaa menetyksellisiä löytöretkiä yhä kaukaisemmille rannoille. Yllättäen 1400-luvun lopussa Kiinan laivastojen tutkimusmatkat kuitenkin lakkasivat sisäisten poliittisten valtataisteluiden takia. Kiinassa eunukit ja heidän vastustajansa kiistelivät vallasta. Eunukit hävisivät tämän sisäisen valtataistelun ja koska heidät liitettiin laivastoihin, eunukkien vastustajat määräsivät laivamatkat lopetettaviksi ja telakat purettaviksi. Voidaankin todeta, että lähes yhdellä poliittisella päätöksellä laivastot ja merimatkat lopetettiin koko Kiinassa.

Euroopassa sen sijaan kehitys lähti aivan toiseen suuntaan. 1400-luvun eurooppalaiset valtiot kilvoittelivat keskenään uskaliaiden merimatkojen toteuttajina ja halu löytää uusia merireittejä oli valtaisa. Toisaalta valtioiden hajanaisuus mahdollisti erilaiset innovaatiot, mutta toisaalta Euroopan valtiot olivat kuitenkin riittävästi tekemisissä toistensa kanssa, jotta keksinnöt ja teknologiat saattoivat levitä valtiosta toiseen. Teknologia on yleensäkin kehittynyt parhaiten sellaisilla alueilla, joissa on riittävän erilaisia kulttuureita sekä valtioita, jotka kuitenkin ovat tiiviisti tekemisissä keskenään. Euroopassa toisistaan itsenäiset pienet valtiot ja ruhtinaskunnat kehittelivät kukin erilaisia asioita. Kiinassa sen sijaan yksi hallitsija tai hallitsijaluokka saattoi yhdellä päätöksellä sulkea tai pysäyttää koko valtavan alueen. Ja näin tapahtuikin 1400-luvun lopulla.

Euroopan valtiot hyötyivät valtavasti uusien kauppareittien avaamisesta Aasiaan ja Amerikkoihin. Venetsian vaurastuminen toimii hyvänä esimerkkinä kansainvälisen kaupan ja siirtomaiden tuomista rikkauksista. Jälkikäteen tarkasteltuna näyttää selvältä, että Kiinan talous kärsi suuresti sisäpoliittisesta päätöksestä sulkea valtion rajat ja lopettaa merimatkat. 1400-luvulla alkoikin niin sanottu suuri erkaantuminen Euroopan ja Aasian maiden talouksien välillä. Ennen 1400-luvun alkua Kiinassa BKT henkeä kohden oli paljon korkeampi kuin Englannissa. Erkaantumisen seurauksena vuonna 1850 Kiinan BKT henkeä kohden oli tippunut 600 dollariin, kun taas Englannin oli noussut 3000 dollariin.

Monet taloushistorioitsijat ovat tutkineet kansainvälisen kaupan, demografisen kehityksen sekä henkeä kohden laskettujen tulojen välisiä yhteyksiä. Kansainvälisellä kaupalla on suuri merkitys väestönkasvuun ja henkeä kohden laskettujen tulojen kehitykseen, mutta vaikutus vaihtelee sen suhteen, miten teollistunut kansainvälistä kauppaa harjoittava valtio on. Teollistuneilla mailla kansainvälisen kaupan myötä saadut varat on tyypillisesti sijoitettu parantamaan koulutusta sekä tuottavuutta per työntekijä. Sen sijaan vähemmän teollistuneissa maissa kansainvälisen kaupan myötä saadut rikkaudet ovat suuntautuneet pääasiassa kasvattamaan väestöä. 

 

1400-luvun alun Englannissa oli pula osaavasta työvoimasta. Tämä juontui osittain 1300-luvulla riehuneesta mustasta surmasta ja sen aiheuttamasta suuresta väestönkadosta. Toisaalta Englannissa oli kehittynyt sellaisia yhteiskunnallisia instituutioita, jotka olivat mahdollistaneet pidemmälle menevän erikoistumisen erilaisiin ammatteihin. Uusien kauppareittien avautuminen ja sen myötä lisääntynyt kansainvälinen kauppa tukivat tätä jo käyntiin lähtenyttä erikoistumista, sillä osaamista vaativille tuotteille tuli entistä enemmän kysyntää. Tämä kannusti panostamaan enemmän työvoiman koulutukseen, mikä puolestaan lisäsi uusien teknologisten keksintöjen määrää.

Sen sijaan esimerkiksi Intiassa, joka oli 1500-luvulla Aasian maista kaikkein avoimimmin kansainväliseen kauppaan suhtautuva alue, kansainvälisen kaupan lisääntyminen vaikutti eri tavalla. Intiassa halpaa ja vain vähän koulutettua työvoimaa oli paljon enemmän kuin sen kanssa kauppaa käyvissä eurooppalaisissa valtioissa. Intialla oli siis suhteellinen etu tuottaa tuotteita, joiden valmistukseen tarvittiin runsaasti halpaa työvoimaa. Kansainvälisen kaupan kasvu lisäsi tämän takia kouluttamattoman työvoiman kysyntää, minkä seurauksena kaupankäynnin tuoma varallisuus investoitiin enemmänkin väestön määrän kasvattamiseen kuin kansan koulutustason lisäämiseen.